Terveyden edistämisen johtamisen eettisiä näkökohtia pohtiessa, kannattaa pohdinta aloittaa kunkin yksilön ja yhteiskunnan arvoista. Terveysvalintoja tehdessämme on tavoitteenamme hyvä elämä, mutta kuka määrittää kansalaisen hyvän ja mitkä ovat elämämme tavoitteet? Onko tavoitteena terve kansalainen, hyvä kansalainen vai onnellinen kansalainen? (Länsimies, 2008.) Kuka määrittää elämän tavoitteet lasten ja nuorten kohdalla? Mitä kaikkea voidaan ylipäätänsä tehdä terveyden edistämisen nimissä? (Kylmä, Pietilä & Vehviläinen-Julkunen, 2001.)
Terveyden edistämistä ohjaavat erilaiset ammattilaisten eettiset säännöstöt sekä eettiset periaatteet (Lääkäriliitto, 1988; Sairaanhoitajaliitto, 1996) , ja laeissa on ohjeita eettiseen päätöksen tekoon (ks. esim. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista, 782/1992; Mielenterveyslaki 1116/1990).
Sosiaali- ja terveydenhuolto elää jatkuvaa muutosvaihetta. Johtamistyö on tullut yhä vaativammaksi sekä haasteellisemmaksi, ja hoitotyön muutokset näkyvät laajenevina tehtävänkuvina. Johtamisen eettiset haasteet liittyvät toiminnan eettisiin lähtökohtiin ja potilasturvallisuuteen sekä vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden parantamiseen. (STM 2009.) Johtamisen tulisi lisäksi perustua parhaaseen mahdolliseen näyttöön.
Virkamiesetiikan tutkimus korostaa, että julkisen toiminnan etiikan sisältöön vaikuttavat lainalaisuus, lojaalisuus poliittiselle päätöksen teolle, kansalaisten tarpeet ja yleinen etu. Eettinen toiminta on kuitenkin muutakin kuin lakien noudattamista. Odotukset esimiehiä kohtaan ovat kovat. Eettisesti oikein toimivilta esimiehiltä vaaditaan kykyä ennakoida kehitystä, muutosten esimerkillistä toteutusta sekä näkemyksellistä johtajuutta. Hallinto- ja johtamistyössä painottuu johtajan rooli esimerkin antajana, korkean etiikan toteuttajana sekä tärkeiden yhteisten organisaatioarvojen rakentajana. (Salminen 2008.) Johtajan tehtävissä korostuu lisäksi työhyvinvoinnin edistäminen, henkilöstön motivointi sekä laadukkaan, turvallisen ja vaikuttavan hoidon turvaaminen. Terveyden edistämisen johtamisen haasteita ovat edellä mainittujen lisäksi terveyserojen kaventaminen ja moniammatillisen yhteistyön kehittäminen. (STM 2009.)
Eettisyyden yhteydessä puhutaan niin sanotusta hyvästä hallinnosta. Hyvän hallinnon keskeiset kriteerit ovat luotettavuus, palvelulähtöisyys, tuloksellisuus, puolueettomuus ja vastuullisuus. Pois ei voida myöskään sulkea asiantuntevuutta, yhteisen edun korostamista, mahdollisuutta harkinnan käyttöön sekä uudistuskykyä. Julkisen toiminnan eettisten kysymysten katsotaan koostuvan niistä arvoista, velvoitteista ja periaatteista, joita virkamiestyössä pidetään merkityksellisinä. Päätöksenteon tulisi olla avointa ja eettisten vaatimusten mukaista. Hallinnon vastuu toiminnastaan suhteessa kansalaisiin on kasvanut. Poliittisella tasolla on kansalaisten ja yhteiskunnan edun mukaisia toimintatapoja sekä yhteisesti sovittuja menettelyjä. (Salminen 2008.)
Terveyden edistämisen paikalliset rakenteet ja johtaminen (TEJO) -hankkeen tuloksista ilmenee, että Suomesta puuttuu terveyden edistämisen johtamisjärjestelmä, jonka seurauksena terveyden edistäminen on pirstaloitunut usean eri hallinnonalan alle (Perttula & Uusitalo, 2007). Näin ollen kaikkien pitäisi kokea terveyden edistämisen ja sen johtamisen tärkeäksi, mutta näinhän ei aina ole. Terveyden edistämisen johtajuuden jakautuminen usealle eri hallinnonalalle aiheuttaa myös sen, että toiminta jää lokeroituneeksi eikä aitoa monia-alaista yhteistyötä muodostu. Moniammatilliset asiantuntijaryhmät voivat toki toteuttaa menestyksekkäästi kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen strategiaa, mutta ryhmien toimintakäytännöt ja tavoiteltavat tulokset eivät aina tule yhteiseen tietoisuuteen. Yhteistyö ei ole tällöin kokonaisuuden kannalta hallittua eikä koordinoitua. Moniammatillinen ja poikkihallinnollinen yhteistyö on siis välttämätön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen pysyvien rakenteiden luomiseksi, mutta se edellyttää vastuunottamista, yhdessä tekemistä ja työnjakoa (Perttilä, 2010). Terveydenhuollon organisaatioita tulisikin siis kehittää terveyden edistämisen johtamisen näkökulmasta, mutta hyvinvointitavoitteiden toteuttamiseen tarvitaan myös resursseja. Jos niitä ei ole määritelty, pieniäkin resursseja vaativat tehtävät saattavat jäädä tekemättä.
Hoitopalveluja ei voi jättää antamatta, jolloin usein käy niin että talousarvion kiristys tapahtuu ehkäisevistä palveluista, vaikka niiden tarvitsemat määrärahat ovat paljon vähäisempiä hoitopalveluihin ja korjaaviin palveluihin nähden (Perttilä & Uusitalo, 2007).
Hoitopalveluja ei voi jättää antamatta, jolloin usein käy niin että talousarvion kiristys tapahtuu ehkäisevistä palveluista, vaikka niiden tarvitsemat määrärahat ovat paljon vähäisempiä hoitopalveluihin ja korjaaviin palveluihin nähden (Perttilä & Uusitalo, 2007).
Etenen (2008) mukaan terveyden edistämisen ajankohtaisimmat eettiset kysymykset koskevat tasavertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Yksi suuri haaste on terveyden eriarvoisuus, joka korostuu esimerkiksi sosiaalialalla, jossa on tarpeiden ja resurssien sekä asenteiden, arvojen ja etujen ristiriita. Työntekijöiltä edellytetään eettistä harkintaa, valintaa ja priorisointia. Sosiaalityöntekijät asettavat mielellään etusijalle lastensuojelun ja perhetyön (Niemelä, 1995), ja sosiaalialan asiantuntijajohto arvioi mahdollisuuden tukea lasten, vanhusten, ikääntyvien, vaikeasti vammaisten sekä yhdenhuoltajan ja ydinperheiden parhaimmaksi (Sosiobarometri, 2004.) Syrjään jäävät yhä useammin jo syrjäytyneet päihde- ja mielenterveysasiakkaat sekä pitkäaikaistyöttömät. Yritetäänkö kaikkien hyvinvointia enää tukea? Priorisointiperiaatteeksi ovatkin nousseet tarpeet ja toiminnan vaikuttavuus. Terveydenhuollon priorisointitutkimuksessa korostetaan kustannusvaikuttavuutta ja sitä, että mitä suuremmista kustannuksista on kyse, sitä enemmän vaikuttavuutta tulee ilmetä. Ammattilaisten tulee tarkastella jatkuvasti työssään tuloksia ja hyötyjä ja keskittyä näin ollen tuottaviin toimintoihin.(Vähäkangas 2008.)
LÄHTEET:
ETENE. (2008). Terveyden edistämisen eettiset haasteet. Etene- julkaisuja. Helsinki.
Kylmä, J., Pietilä, A-M. & Vehviläinen-Julkunen, K. (2001). Terveyden edistämisen etiikan lähtökohtia. Teoksessa: A-M. Pietilä, T. Hakulinen, E. Hirvonen, P. Koponen, E-M. Salminen & K. Sirola. (toim.) Terveyden edistäminen. Uudistuvat työmenetelmät. WSOY: Helsinki. 62-76.
Laki potilaan asemasta ja oikeuksista. 1992/785. Saatavilla: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785 (8.11.2010)
Länsimies, E. (2008). Omat terveysvalinnat ja etiikka. Teoksessa Pietilä,A-M. & Länsimies-Antikainen, H.(toim) Etiikka monitieteisesti. Pohdintaa ja kysymyksiä. Kuopion yliopiston julkaisuja F. Yliopistotiedot 45. 141-151.
Lääkäriliitto. (1988). Lääkärin eettiset ohjeet. Saatavilla: http://www.laakariliitto.fi/etiikka/liiton_ohjeet/eettinen_ohje.html (8.11.2010)
Lääkäriliitto. (1988). Lääkärin eettiset ohjeet. Saatavilla: http://www.laakariliitto.fi/etiikka/liiton_ohjeet/eettinen_ohje.html (8.11.2010)
Mielenterveyslaki. 1990/1116. Saatavilla: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1990/19901116?search%5btype%5d=pika&search%5bpika%5d=mielenterveyslaki (8.11.2010)
Perttilä, K. & Uusitalo, M. (toim) 2007. Terveyden edistämisen paikalliset rakenteet ja johtaminen. TEJO-hankkeen väliraportti 2003-2005. (pdf) Stakes, Raportteja 4/2007. Helsinki.
Perttilä, K. (2010). THL. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimeenpanorakenteet ja johtaminen kunnissa ja alueilla. Haettu 5.11.2011 osoitteesta http://info.stakes.fi/NR/rdonlyres/EB625621-6DB6-416B-B42A-4E0F515AE98A/0/Hyvinvoinninjaterveydenedistämisenrakenteetjajohtaminenkunnissajaalueilla2010.pdf
Sairaanhoitajaliitto. (1996). Sairaanhoitajan eettiset periaatteet. Saatavilla: http://www.sairaanhoitajaliitto.fi/sairaanhoitajan_tyo_ja_hoitotyon/sairaanhoitajan_tyo/sairaanhoitajan_eettiset_ohjeet/ (8.11.2010)
Salminen, A. 2008. Johtaminen, etiikka ja arvot. Teoksessa Salminen, A. Julkisen toiminnan johtaminen. Hallintotieteen perusteet. Edita. Helsinki.STM. (2009). Johtamisella vaikuttavuutta ja vetovoimaa hoitotyöhön. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja. Haettu 21.10.2010 osoitteestahttp://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=39503&name=DLFE-10623.pdf
Vähäkangas,K.2008.Monitieteisen yhteistyön etiikka. Teoksessa Pietilä,A-M. & Länsimies-Antikainen, H.(toim) Etiikka monitieteisesti. Pohdintaa ja kysymyksiä. Kuopion yliopiston julkaisuja F. Yliopistotiedot 45.
5 kommenttia:
TERVEYDEN EDISTÄMISEN JOHTAMISEN ETIIKKA
Orvokki aloitti bloginsa herättävillä kysymyksillä: Kuka määrittää kansalaisen hyvän? Mitkä ovat elämämme tavoitteet? Mitä kaikkea voi tehdä terveyden edistämisen nimissä? Jatkamme vielä kysymällä mihin rajaan saakka yksilöllä on oikeus tehdä itseään koskevia, hänen omaa elämänhallintaansa tukevia valintoja(Länsimies, 2008)? Kuinka paljon kansalainen saa tehdä terveyttään tuhoavia valintoja? Mitä jos yhteiskunta heikentää kansalaisen mahdollisuuksia tehdä terveyttään edistäviä valintoja? Etiikan tehtävänä on hakea ratkaisuja ongelmiin, joissa pohditaan hyviä ja oikeita tapoja elää ja toimia. Etiikka auttaa tekemään valintoja ja tutkimaan toiminnan perusteita antamatta valmiita ratkaisuja(Vähäkangas, 2008).
Kuten Orvokki toi omassa blogissaan esille, terveydenhuollon organisaatioissa työtä määrittävät lainsäädännön lisäksi erilaiset eettiset ohjeistukset. Näiden ohjeiden tehtävä on tukea ja ohjata työntekijän eettistä päätöksentekoa. Ovatko eettiset ohjeet terveydenhuollon organisaatioiden käytössä oleva ”työkalu”? Tuntevatko eri ammattiryhmät omat ohjeistuksensa? Oli organisaatio sitten pieni tai suuri, yksityinen tai kunnallinen, on eettisten ohjeiden tunteminen laadukkaan toiminnan kannalta välttämätöntä. Orvokki painotti blogissaan myös johtajan roolia esimerkin antajana. Tämä on mielestämme erittäin tärkeää. Eettisten ohjeiden tulee olla johtajan työssä merkittävällä ja näkyvällä sijalla, jotta hän voi vaatia samaa alaisiltaan.
Ihmiset päättävät itse omista valinnoistaan, elintavoistaan ja osittain myös elinoloistaan. Palvelujen saatavuus ja järjestelmän toimivuus tukevat terveyttä. Yhteiskuntapoliittiset ratkaisut vahvistavat tai heikentävät terveen ja hyvän elämän rakenteita. (Perttilä & Uusitalo, 2007) Elinympäristöämme on muutettava paikallisesti, alueellisesti ja globaalisti, jotta omat terveysvalintamme ovat mahdollisia tai ainakin helpompia toteuttaa (Länsimies, 2008). Tiukassa taloudellisessa tilanteessa terveyden edistäminen, sen johtaminen ja kehittäminen voivat jäädä sairaanhoitopainotteisen politiikan varjoon. Ehkäisevien palveluiden voimavaroja on supistettu suhteessa enemmän kuin muita palveluja. (Perttilä & Uusitalo, 2007). Tämähän on myös eettinen valinta, suunta sille, mitä yhteiskuntamme pitää tärkeänä. Onko tämä suuntaus oikea? Miten me voisimme vaikuttaa tulevaisuuden suuntaviivoihin? Ministeri Paula Risikko korosti eduskuntavierailullamme jokaisen terveydenhuollon ammattilaisen vaikuttamisen vastuuta. Meidän on pyrittävä vaikuttamaan siihen, mihin ja miten yhteiskunnan varoja käytetään. On vaikutettava kirjoittamalla ja puhumalla perustelluin argumentein. Eikö myös vaikeneminen ole eettinen valinta?
(jatkuu...)
Terveyden edistämisen johtaminen on suunnittelua, organisointia, vaihtoehtojen arviointia, strategisia päätöksiä sekä toiminnan seurantaa ja arviointia. (Stakes, 2007) Orvokki tuo esiin tämän päivän johtajuuden haasteellisuuden. Johtajat joutuvat tasapainoilemaan kilpailevien intressien ja rajallisten resurssien välillä ja toteuttamaan jatkuvaa priorisointia. (Maddaleda, 2007) Eettiset kysymykset mielletään helposti vaikeasti lähestyttäviksi ja etiikka erilliseksi osaksi johtamisen vaikeaa päätöksentekoa. Maddalena (2007) antaa johtajalle käytännön työkalun päätöksenteon tueksi, joka tuo päätöksentekoon eettisen näkökulman ja tekee päätöksenteosta läpinäkyvämpää. Maddalenan (2007) mukaan päätöksentekoprosessi alkaa huolellisesta ongelman arvioinnista ja määrittelystä, jonka jälkeen tehdään suunnitelma kirjaten jokainen mahdollinen vaihtoehto. Sen jälkeen tehdään päätös ja toteutetaan määrätietoisesti käytäntöön vienti. Tärkeä osa prosessia on valita arviointimenetelmät ja suoritettava itse arviointi; tehtiinkö oikea päätös ja mitä tästä prosessista voisi oppia. Työkalu vaikuttaa tervetulleelta apuvälineeltä käytännön päätöksenteon haasteisiin.
Terveyden edistämisen johtamisessa tarvitaan tietoa erilaisten menetelmien vaikuttavuudesta.
Tämä puolestaan edellyttää halua yhdistää voimia ja tehdä monitieteistä tutkimusta. (Vähäkangas, 2008.) Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteuttaminen vaatii hallinnonalojen välistä yhteistyötä, jolloin väestön hyvinvointitarpeet voisivat nousta talousintressien rinnalle. Terveyden edistäminen on siis yhteiskunnan eri sektorien yhteinen tehtävä, mutta toisaalta tarvitaan terveyden edistämisen koordinoitua johtamista, joka Suomesta puuttuu, niin kuin Orvokki esitti. Tässä valtava työkenttä ja mahdollisuus meille tulevaisuuden terveyden edistäjille!
LÄHTEET
Maddalena, V. (2007). A practical approach to ethical decision-making. (pdf) Leadership in Health Services, Vol. 20 (2), 71-75.
Perttilä, K. & Uusitalo, M. (2007). Terveyden edistämisen paikalliset rakenteet ja johtaminen. Stakes.
Stakes.(2007). Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen. 01/07.
Vähäkangas,K. (2008).Monitieteisen yhteisön etiikka. Teoksessa Pietilä, A-M. & Länsimies-Antikainen, H. Etiikkaa monitieteisesti. Pohdintaa ja kysymyksiä. Kuopion yliopiston julkaisuja F. Yliopistotiedot 45. 37-46.
Jumater kommentoi tai reflektoi lukemaansa ja oppimaansa. Tässä osa 1.
Mitä kaikkea voidaan tehdä terveyden edistämisen nimissä - kysymys herättää pohtimaan eettistä perustaa kaikessa toiminnassa. Vaikka erilaiset ammattieettiset säännöstöt ja periaatteet ohjaavat toimintaa ja laeissa on ohjeita eettiseen päätöksentekoon, keskeistä on, kuinka kohtaamme toisen ihmisen ja toimimme ihmisyyttä kunnioittaen. Johtamisen eettiset haasteet liittyvät toiminnan eettisiin lähtökohtiin, potilasturvallisuuteen sekä vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden parantamiseen eri päätöksenteon tasoilla. Myös johtamisen tulisi perustua parhaaseen mahdolliseen näyttöön.
Eettisyyden ja oikeudenmukaisuuden on katsottu kuuluvan johtajuuteen, koska toisiin ihmisiin vaikuttaminen on vallankäyttöä ja arvovalintoja. Hyvästä johtajuudesta puhuttaessa ei voida sivuuttaa etiikka, koska hyvän-käsite pitää sisällään eettisyyden merkityksen. Arvostus on perusasia, mikä välittyy monella tavalla esimiehen toiminnassa. Johdon ja henkilöstön välinen luottamus on tärkeimpiä työhyvinvoinnin, jaksamisen ja voimaantumisen edellytyksiä. Terveydenhuollon henkilöstöllä on eettinen ja lakisääteinen velvoite ylläpitää ja kehittää ammattitaitoaan. Ammatillisen täydennyskoulutuksen avulla voidaan edistää henkilöstön työhön sitoutumista, työtyytyväisyyttä ja hyvinvointia. Terveydenhuollossa tarvitaan hyvää eettistä johtajuutta tukemaan henkistä työhyvinvointia ja työssäjaksamista niin työyhteisön kuin organisaation tasolla. Terveydenhuollossa johtajuus tulisi nähdä palvelutehtävänä, johon hoitohenkilökunnalla on oikeus. (Kangasmäki, 2008.)
Jälleen meillä on kysymyksiä enemmän kuin vastauksia. Miten työyhteisöissä ylläpidetään eettistä keskustelua ja tehdään päätöksiä ihmisyyttä kunnioitten? Tai kuinka johtaja omassa toiminnassaan ylläpitää ja johtaa eettistä keskustelua? Kuinka koulutuksessa huomioidaan eettinen näkökulma ja kuinka ohjataan opiskelijoita kriittiseen ajatteluun, kyseenalaistamaan ehkä totuttuja käytäntöjä eettisyyden periaatteita noudattaen? Miten osaisimme tunnistaa eettiset ongelmat? Kaikissa ongelmatilanteissa kyse ei ole eettisestä ongelmasta. Miten tehdä eettisestä kestävä päätös? Käytännöllisessä lähestymistavassa eettiseen päätöksentekoon Maddalena (2007) esittää yhdeksänkohtaisen päätöksenteko prosessin. Päätöksenteko prosessin vaiheet ovat ongelman asettamisesta, joka voi olla vaikeimpia vaiheita, kun ilmaistaan selvästi ydinajatus, ratkaisuun ja seurantaan. Eri vaiheiden kautta voidaan tarkastella ja miettiä asiaa eri näkökulmista. Niinikään Seedhousen eettinen ristikko on loistava apuväline eettisen ongelman jäsentämiseen ja monipuoliseen tarkasteluun.
Jumater jatkaa:
Kuten TEJO – hankkeesta käy ilmi, niin terveyden edistäminen ja sen johtaminen ovat varsin sattumanvaraista ja henkilösidonnaistakin (osaaminen, sitoutuminen) (Perttilä K & Uusitalo M 2007.) Terveyden edistämisessä ja sen johtamisessa tulisi kuitenkin selkeästi erottaa ja määrittää tehtävään liittyvät yhteiskunnalliset eettiset vastuut ja funktiot (vrt. Leino-Kilpi & Välimäki 2008). Johtamisessa tämä tulisi määrittyä ennen kaikkea eettisenä velvollisuutena ja sitoumuksena julkilausuttuihin päämääriin, jolloin periaatteelliset kannanotot ohjaisivat eettistä toimintaa ohjeita ja omakohtaista harkintaa paremmin. Eettiseksi velvoitteeksi voidaan nähdä myös olemassa olevan tiedon käyttö toiminnan perustana.
Niemelä (2008) kirjoittaa mm. eettisistä ideaaleista, jotka ovat ristiriidassa rajallisten resurssien ja toimintamahdollisuuksienkin kanssa. Tässä kohtaa on se eettisen keskustelun paikka: kuinka resurssit käytetään. Teemmekö kuten opetamme: eli toteutammeko kirjoitettua hyvinvointistrategiaa? Ohjaako toimintaa tarpeet ja ihmisarvo: ensi sijassa heikoiten menestyneiden ja suurimmassa tarpeessa/hädässä olevien tukeminen; normit: niiden auttaminen, joihin laki ja eettiset periaatteet velvoittavat ja hyödyt: toiminta niiden hyväksi, joihin voidaan aikaisemman kokemuksen ja tutkimuksen perusteella parhaiten vaikuttaa.
Se, että yksilö viime kädessä itse päättää ja valinnoillaan mahdollisesti vaikuttaa terveytensä tilaan ja sen kehittymiseen, ei kuitenkaan automaattisesti siirrä vastuuta yksilölle itselleen. Minkälaiset keinot ovat eettisesti sallittuja puuttumisessa ja puuttumattomuudessa? Onko tämä siis seurausta esim. järjestelmämme historiasta, jonka kehityskulku on saanut ihmiset ajattelemaan, että terveydestä huolehtiminen kuuluu jollekin ulkopuoliselle taholle? Keskustelua käydään siitä, missä menee yhteiskunnan vastuun ja kontrollin sekä yksilön vastuun ja oikeuksien rajat eikä tätä kysymystä ole kyetty ratkaisemaan. Minkälaista ristiriitaa on esimerkiksi laissa potilaan asemasta ja oikeuksista, joka sisältää potilaalle ainoastaan oikeuksia ja terveydenhuoltohenkilökunnalle pelkästään velvollisuuksia? Voidaan kai perustellusti ajatella myös niin, että yhteiskunnallinen kehityskin on synnyttänyt pysyvää eriarvoisuutta (polarisoitumista), joka on yhteydessä ihmisten mahdollisuuksiin tehdä valintoja ja yhä isompi ryhmä ihmisiä tippuu pois järjestelmistä, koska heille ei löydy paikkaa jatkuvasti tiukkenevien osaamisvaatimusten maailmassa. Tässä on terveyden- ja sosiaalihuollossa toimivien haaste: eriarvoistumista vastaan olisi taisteltava kaikin voimin. Usein toiminta tapahtuu palvelujärjestelmän ehdoilla kuin että se lähtisi kuntalaisten hyvinvointitarpeista. Jotta terveydenedistäminen ei huku tässä muutosmylläkässä, jokaisen terveydenhuollon toimijan pitäisi sitä erityisesti pitää silmällä.
Kangasmäki, E. Eettinen johtajuus tukee sairaanhoitajien työhyvinvointia ja jaksamista. Haettu 17.11.2010 osoitteesta http://www.sairaanhoitajaliitto.fi/ammatilliset_urapalvelut/julkaisut/sairaanhoitaja-lehti/10_2008/muut_artikkelit/eettinen_johtajuus_tukee_sairaan/
Leino-Kilpi H. & Välimäki M. 2008. Etiikka hoitotyössä. WSOY.
Lintonen Tomi. 2002. Terveys, terveyden edistäminen ja etiikka. Julkaisematon lähde.
Maddalena, V. (2007). A practical approach to ethical decision-making. (pdf) Ledership in Health Services, Vol 20 (2), 71-75.
Niemelä P. 2008. Eettistä pohdintaa ammatillisesta jaksamisesta tutkimuskohteena. Teoksessa Pietilä, A-M& Länsimies-Antikainen H. (toim) Etiikkaa monitieteisesti.
Perttilä K. & Uusitalo M. (toim) 2007. Terveyden edistämisen paikalliset rakenteet ja johtaminen. TEJO-hankkeen väliraportti 2003-2005. (pdf) Stakes, Raportteja 4/2007. Helsinki, s. 66-78.
Kiitos Prevelle ja Jumaterille kommenteista!
Alla on muutama poimimamme asia kommenteistanne.
Veitte kommenteissanne pidemmälle ryhmämme aloittamaa eettistä pohdintaa arvoista, oikeuksista ja velvollisuuksista. Preve toi esille sen, että myös hiljaisuus on kannanotto; Miksi emme älähdä kovaan ääneen, kun taas supistetaan perusterveydenhuollosta ja ennaltaehkäisystä voimavaroja, vaikka tiedämme sen olevan loppujen lopuksi haitallista.
Vaikka jokainen ryhmä taisi todeta etiikan koskettavan jokaista yksilöä, ryhmää, organisaatiota ja valtiota, niin emmekö kuitenkaan koe eettisten ja terveyttä edistävien näkökulmien esiintuomisen olevan meidän jokaisen tehtävä.
Miksi olemme hiljaa?
Toitte esille myös tarvittavia työvälineitä päätöksenteon tueksi: Maddaleenan (2007) yhdeksänkohtaisen päätöksentekoprosessi ja Seedhousen eettinen ristikko (Lintunen, 2002).
Lopuksi erään viisaan herättävä kommentti:
”Jos emme me, niin ketkä.
Jos ei nyt, niin koska.”
Lähteet
Lintonen, T. 2002. Terveys, terveyden edistäminen ja etiikka. Terveydenhuollon ja terveyden edistämisen etiikka – kurssin materiaali. Kuopion yliopisto. Hoitotieteen laitos.
Maddalena, V. 2007. A practical approach to ethical decision-making. Leadership in Health Services, Vol. 20, 71-75.
Lähetä kommentti